Mistä pohjimmiltaan on kyse, kun turvallisuuskriittistä, vaativaa tehtävää hoitava työntekijä piilottelee mielen ongelmiaan työyhteisöltä?
Entä mistä kertoo se, että tulipalotilanteessa vain front line eli käytännön asiakastyössä toimivat palvelutyöntekijät jäävät ohjaamaan asiakkaita turvaan?
Molemmat esimerkit ovat totta. Ensimmäisessä tapauksessa liikelentokonetta kuljettanut lentoperämies itse ja lähes 150 matkustajaa kuolivat.
Jälkimmäisessä esimerkissä maahanmuuttajien vastaanottokeskuksessa siivoojina ja ruokapalvelutyöntekijöinä toimineet työntekijät hoitivat kriisitilanteen neuvokkaasti.
Työpaikoilla on laatujärjestelmiä, johtamisjärjestelmiä, turvallisuusohjeistoja, työterveyspalveluja ja hoitoonohjausprosesseja – listaa voisi jatkaa loputtomiin. ”Lue sieltä intrasta”, kuuluu neuvo.
Kaavioista ei ole pelastajaksi, jos työpaikat kärsivät huolenpidon vajeesta.
Jonkun täytyy välittää, mutta vastuunottajan ei tarvitse olla esimies tai johtaja. Ratkaisevaa on, että joku paikalla olija lukee tilanteen, ottaa vastuun ja TOIMII käytännössä – tarvittaessa vastoin virallisia ohjeita, jos se estää katastrofin. Vain käytännön teot lopulta merkitsevät ja tuovat esiin todelliset vastuunkantajat ja huolenpitäjät.
Ensimmäisessä tapauksessa tuskin koskaan selviää, oliko mielensä haavoja piilottelevan lentäjän kollegoista jollakulla jo ollut aavistus uhasta ja aikomus toimia. Ala on kilpailuhenkinen pärjääjien maailma, jossa karsinta halutuimpiin rooleihin on kova.
Jälkimmäisestä esimerkistä tutkimuksen tuloksena tiedetään, että uhkatilanteen neuvokkaasti johtaneiden palvelutyöntekijöiden välillä oli empatiaa, myötätuntoa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Näiden toisistaan ja asiakkaistaan huolta pitäneiden työntekijöiden työmarkkina-asema luokitellaan alhaiseksi. He ovat pienipalkkaisia naisia, jotka jakavat keskenään kaikkein raskaimmat työt mahdollisimman tasapuolisesti.
Valta voi turmella, vahva ei koe myötätuntoa. Valta-aseman yhteyttä asenteisiimme ja käyttäytymiseemme on tutkittu kymmenissä eri kokeissa tuhansilla ihmisillä. Tulokset ovat yhdenmukaisia: myötätunto näyttää karisevan vaurauden ja korkean aseman myötä. Alempaan sosiaaliluokkaan kuuluva reagoi empaattisemmin toisen ihmisen kärsimykseen kuin ylempään kuuluva. Tämä näkyi fysiologisestikin.
Erilainen yhteiskunnallinen asema ikään kuin virittää meidät eri taajuuksille. Hyväosaiset tunnistavat huonommin toisten ihmisten tunteita ja stressiä kuin huono-osaiset. Varallisuus tuo turvallisuutta, vapautta ja valtaa ja lisää itsenäisyyttä. Varaton on paljon riippuvaisempi toisista ihmisistä.
Huolenpito on työyhteisön ilmainen voimavara. Empatia ja auttavaisuus sisältävät myös toiveen vastavuoroisuudesta: jos joudun itse pulaan, toivon, että minuakin autetaan. Yhteisö on ilmainen voimavara. ”Hoivaa ja ystävysty” -strategia on varattomille hyvä konsti selviytyä.
Työpaikoilla emme puhu huolenpidon käsitteillä. Johtamisessa on käytössä hallinnon ja talouden kieli. Miksi hyljeksimme huolenpidon tekoja, vaikka vastavuoroinen huolenpito tekee meistä hyviä ihmisiä ja työkavereita?
Blogi on julkaistu alunperin TTT-lehden uutiskirjeessä 5/2015 http://www.tttlehti.fi/johtaminen-voisi-olla-huolenpitoa/
Lue lisää aiheesta tutkimusartikkeleista:
Leadership with care
Class and compassion
Innovaatiotutkija Mervi Hasu työskentelee vanhempana tutkijana Työterveyslaitoksessa. Hän toimii tutkimuskonsortion johtajana KUMOUS-projektissa, joka tarkastelee palvelutalouden vallankumousta ja ihmistä digitalisaation keskiössä. Hanke jatkaa Inno-Vointi- hankkeen jalanjäljissä kohti uusia haasteita.
