Johtamista vai huolenpitoa?

Uskoisitko, että esimerkiksi koodiin, tietokonetta ohjaavaan ohjelmistoon, liittyy huolenpitoa? Linus Torvalds, Linux-käyttöjärjestelmän luoja, kertoo pitävänsä huolta koodista. Koodin pitää olla kaunis ja selkeä. Huolenpito ja vastuu koodista on jatkuvaa.

Avoin lähdekoodi ja muut avoimen innovaation toimintamuodot antavat resursseja kaikkien käyttöön. Ne mahdollistavat osaamisen jakamisen laajoille kansalaisryhmille.

Avoimessa mallissa työn tekeminen ei ole johdon kontrolloimaa työajan käyttöä, vaan itseohjautuvaa toimijuutta. Johtamisen ja hallinnan käsitehirviöitä ei tarvita, sillä osallistujien motivaatiota ja vastuullisuutta ei tarvitse kyseenalaistaa tai ohjata sanktioilla ja palkinnoilla. ”Käyttäjärajapinnan ylittämisen” työkaluja ei tarvita, sillä käyttäjät ovat jo mukana kehittämässä ja tuottamassa. Työhyvinvointia erillisenä asiana ei tarvita, sillä hyvinvoinnin kokemus syntyy yhtä aikaa niin (työn)tekijälle kuin käyttäjällekin – kaikille osallisille.

Työpaikoilla emme puhu huolenpidon käsitteillä. Edes hoiva-alan työpaikoilla ei käytetä hoivan, vaan hallinnon ja talouden kieltä. Miksi hyljeksimme huolenpidon käsitteitä? Mitä siitä seuraa työn merkitykselle ja työn tuloksille? Tarvitsemmeko kansallisen koodari-ikonin esimerkkiä, jotta uskallamme tuoda hoivan käsitteet ja näkökulman työhön?

Elämme hoivan ja huolenpidon vajeen aikakautta. Meidät kasvatetaan kuluttajiksi. Yhteisten asioiden ajaminen ei ole muodissa. Ylisukupolvisen huolenpidon mureneminen on haluttomuutta tai kyvyttömyyttä pitää huolta omista lapsista ja ikääntyvistä vanhemmista. Työyhteisössä vaje on jatkuva keskeytysten kierre, joka syö voimavarat ja estää ihmisiä tekemästä työtään hyvin.

Näin ei voi jatkua. Huolenpidon kulttuuri on tulossa.

Muutos alkaa seniorikansalaisten resurssien käyttöönottamisesta. Heillä on kohtaamisen taitoja, jotka ovat unohtuneet kuluttajiksi pakotetuilta.  Ikäihmisiä pyydetään apuun eri puolille yhteiskuntaa paikkaamaan huolenpidon aukkoja. He tulevat työpaikoille yritysmummoina ja kouluvaareina. Eri tehtävissä he lieventävät lasten, nuorten ja laitosvanhusten yksinäisyyttä. Seniorit opettavat nuorille taitojaan ja toisin päin. Huolenpidon ja jakamisen kulttuuri laajenee kaikille aloille ja kaikkialle yhteiskuntaan.

Hoivayhteiskunta 2.0 tulee. Kaikkien voimavaroja arvostetaan. Yhteiskunnan rytmit muuttuvat: siirrytään kuluttamisen ajasta kohtaamisen aikaan. Yhteisöjen voimavarat opitaan ottamaan käyttöön ja jakamaan. Työorganisaatioiden ja vapaaehtoistoiminnan rajat avautuvat. Hoiva 2.0 on voimavarojen jakamista, jakamisen vastavuoroisuutta yllättävienkin kumppaneiden kesken. Lähitulevaisuuden työyhteisöt ovat kaikki hoivayhteisöjä, jossa johtaminen on huolenpitoa.

 

Anna alaisen uudistaa palvelu

Variaatio on yksi innovaation tunnuspiirre. Samasta perusideasta tuotetaan monta eri tuotetta tai palvelua. Palvellaan monenlaisia tarpeita ja vastataan kuluttajien yhä hienovaraisempiin mieltymyksiin.

Maito on hyvä esimerkki. 60-luvulla syntynyt muistaa, että kaupasta sai yhtä lajia maitoa. Nyt maitopurkin hakeminen marketin valtavista kylmätuotteiden rivistöstä on meille informaation prosessointitehtävä. Maidon osan, laktoosin, poistaminen sai aikaan käänteen, joka alkoi näkyä kylmätiskillä monipuolisuutena. Valmistaja oli luottanut aluksi siihen, että vähälaktoosinen maito riittää kuluttajille. Tuotekehittäjät eivät kuitenkaan luopuneet ajatuksesta poistaa laktoosi kokonaan. Lopulta sinnikkyys voitti. Valmistaja otti riskin, joka palkittiin – tuotteista tuli menestys.

Julkisissa palveluissa useimmiten valitsemme yhdestä tai kahdesta tarjolla olevasta palvelusta. Joskus niitäkin on aktiivisesti etsittävä. Lisäksi uhkana on, että säästötavoitteiden vuoksi menetämme nekin.

On eri asia ostaa maitopurkki ja hankkia hoivaa vanhukselle tai lapselle. Olisi kauhistus, jos meidän pitäisi vaikkapa ikääntyneen äitimme hoivasta päättäessämme valita 100:sta eri vaihtoehdosta. Kuitenkin kaipaamme vaihtoehtoja. Tarvitsemme apua vaativan palvelun valinnassa. Joskus on etu, että meitä hiukan ohjaillaan yhteisen hyvän nimissä. Olisiko kuitenkin mahdollista, että julkisissa palveluissa hallitusti ja älykkäästi lisättäisiin variaatiota ja vastattaisiin useammanlaisiin käyttäjätarpeisiin. Samalla ohjattaisiin kysyntää.

Miten julkisten palvelujen variaatiota voitaisiin lisätä kestävästi, kustannuksia lisäämättä ja työntekijöiden hyvinvointia vaarantamatta?

Katseet kääntyvät palvelujen tuotannossa työtä tekeviin ihmisiin, työntekijöihin, lähiesimiehiin ja keskijohtoon. He tietävät. He tekevät jo sitä. Kysytään, miten he sen tekevät.

Inno-Vointi -hankkeen vuosiseminaarissa 6.3 ”Innovaatioon tarvitaan kaikki!” arjen innovaattorit kertovat, miten he sen tekivät.