Johtamisella yhteisestä huolesta yhteiseen toimintaan

Mitä tapahtuu, kun yksi ihminen huolestuu jostakin? Ei välttämättä mitään. Entä, jos toinenkin huolestuu? Ja vieläpä puhuu huolestaan sen ensimmäisen kanssa. Silloin voi jo jotain tapahtuakin. Jos nämä huolestuneet ovat vielä sellaisessa asemassa, että voivat jotakin huolelleen tehdä, niin voi tapahtua jotakin merkittävää.

Vantaan kaupungilla on pitkään tehty työtä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Jo yli kymmenen vuoden ajan on seurattu peruskoulun päättävien nuorten sijoittumista jatkokoulutukseen. Heitä, jotka eivät ole yhteishaussa suoraan saaneet opiskelupaikkaa, on ohjattu ja tuettu monin keinoin. Lisäksi opetusta ja oppilaiden ohjausta on kehitetty monin keinoin, jotta mahdollisimman moni löytäisi itselleen sopivan opiskelupaikan suoraan yhteishaussa. Nämä uudistukset täydentävät kaupungin palvelurakennetta – erityisesti peruspalveluiden väliin jääviä katvealueita.

Näiden muutosten taustalla on kaupungin johdon, työntekijlöiden ja luottamushenkilöiden sitoutuminen yhteiseen tavoitteeseen. Erityisen tärkeää on ollut sivistystoimen johdon sitoutuminen ja yhteistyö. Se on syntynyt yhteisestä huolesta, johon on tartuttu yhdessä.

Lue lisää Inno-Vointi-sivustolta: Huomio katveisiin – projekteista apu palvelurakenteen täydentämiseen ja kehittämiseen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *