Palvelutalouden vallankumous alkaa – Oletko valmis?

Työntekijöiden osallistuminen innovaatioon on tulossa Inno-Vointi-hankkeen jälkeen uudenlaiseen keskusteluun.

Palvelutalouden vallankumous -tutkimushankkeessa järjestetään avausseminaari 27.5 klo 13-16 Espoon Dipolissa.
Seminaarissa kohtaavat ihmisten arki sekä digitalisaation luomat uudet mahdollisuudet.
Seminaarissa Digiarkea punomassa ovat mm.
Toimitusjohtaja Reijo Paajanen, DIGILE Oy
Johtaja Päivi Topo, Ikäinstituutti

Kumous -hanke on TEKESin rahoittama merkittävä monitieteinen avaus digitaalisen murroksen tutkimiseen (2015-2018). Konsortiossa yhdistävät osaamistaan Työterveyslaitos, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, LUT sekä Helsingin Yliopisto.

Varmista ajoissa paikkasi maksuttomaan seminaariin!
Ilmoittautuminen 20.5 saakka Työterveyslaitoksen tapahtumakalenterin kautta.

http://www.ttl.fi/fi/tyoterveyslaitos/tapahtumakalenteri/sivut/default.aspx
-> Hae tapahtumakalenterista esimerkiksi hakusanalla ”Digiarkea

Digiarkea punomassa_ohjelma

 

 

 

KUMOUS-blogi julkaistu Työelämä2020 sivulla

Työelämän kehittäjät- blogissa julkaistiin 23.2.2015 Mervi Hasun kirjoitus KUMOUS- hankkeen aihepiiristä. Työelämän kehittäjät- blogi on osa Työelämä2020-ohjelmaa.

Blogin otsikko on ”Töissä digipalvelujen paratiisissa”. Lue koko kirjoitus:

Ote blogista:

* * *

Haluaisitko elää palvelujen paratiisissa?

Päivä palvelujen paratiisissa

Äiti lähtee lastensa kanssa päiväksi puistoon. Käsilaukut ja lompakot voi unohtaa, mukaan tarvitaan vain mobiililaite. Matka taittuu vaivattomasti taksipalvelu Uberin kyydillä. Touhutessa nälkä yllättää, ja äiti tilaa puistoon ravitsevat luomuateriat Spoonrocket-sovelluksella. Ruuat tulevat perille lähes saman tien.

Kun on aika rauhoittua, äiti tilaa PostMatesin kuriirilta puistoon piirustustarvikkeet. Aurinko paahtaa, joten hän tarkastaa aika ajoin oman ja lastensa uv-altistuksen ranteisiin puetuista Sunfriend-sensoreista.

Kotiasiat! Äiti klikkailee eri sovelluksista kotiin apuja: Homejoy-palvelusta siivoojan, Washionista pyykkien hakijan ja Taskrabbitista sukuvalokuvien digitalisoijan. Kotona isä ottaa avustajat vastaan, kun muu perhe on vasta palaamassa takaisin kotiin Uber-taksilla.

Tällainen arki on totta – Piilaaksossa.

KUMOUS käynnistyi – uusi hanke nojaa luottamusverkostoon

Tutkimuksen polut haarautuvat moniin eri suuntiin. Inno-Vointi- hankkeesta (2010-2013) yksi polku johti uuteen Tekes-rahoitteiseen tutkimus- ja kehitysprojektiin.

On kyse luottamuksesta, kun osa edellisen hankkeen toimijoista juoksee yhdessä kokoon uuden hankkeen. Se osoittaa, että tutkijat ja käytännön ammattilaiset haluavat jatkaa yhdessä hyvin alkanutta tuloksellista yhteistyötä. Luottamusta osoittaa myös se, että uskalletaan nostaa riskitasoa ja kurkottaa uusiin haasteisiin. Halutaan kumppanoitua uusien toimijoiden kanssa, yhdistyä toisiin polkuihin, ja synnyttää uutta osaamista.

Tekesin edustaja onnitteli konsortiota: ”Vain harvat onnistuivat”

Palvelutalouden vallankumous – Ihminen digitalisaation keskiössä eli KUMOUS käynnistettiin johtoryhmän kokouksessa 5.2.2015. Päärahoittaja Tekesin edustaja, hankevastaava Mervi Pulkkanen onnitteli tutkimuslaitoksia kovasta urakasta konsortion kokoamisessa. Hän muistutti, että ”vain harvat onnistuivat Tekesin syksyn rahoituskierroksella”. Pulkkanen totesi, että Tekesillä on paljon odotuksia KUMOUS-hankkeelle. ”Tekesin kannalta hankkeessa on kaksi tärkeää sanaa: digitalisaatio ja ihminen”, totesi Pulkkanen.

Konsortiossa voimaa yrityksistä, julkisorganisaatioista ja kolmannelta sektorilta

Hankkeessa on kumppaneina ja rahoittajina mukana Inno-Voinnista tuttuja tahoja: HUS-Servis, Vantaan kaupunki ja Hämeenlinnan kaupunki. Tämä on positiivinen asia ja osoitus siitä, että tutkijoihin luotetaan. Erityisen ilahduttavaa on, että mukana on paljon uusia yhteistyökumppaneita: Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote, CGI Oy, ManpowerGroup Oy, Väestöliiton kotisisar Oy, Edupoli, Lahden vanhusten asuntosäätiö ja Lappeenrannan palvelukeskussäätiö. Upea verkosto yrityksiä, julkisia organisaatioita ja kolmannen sektorin organisaatioita!

Johtoryhmään osallistuu lisäksi EK:n, AKAVAn, STTK:n, Kuntaliiton, KT Kuntatyönantajien, Turun ammattikorkeakoulun sekä Jyväskylän yliopiston Kasvatustieteen asiantuntijat.

Tutkijaryhmässä ainutlaatuinen osaamisyhdistelmä

Tutkimuslaitosten yhteistyöverkostossa on sekä ”vanhaa” että ”uutta” kumppanuutta. Työterveyslaitos (TTL) koordinoi myös uutta hanketta, ja mukana on jo Inno-Vointi- hankkeesta tuttu VTT. Uutta osaamista ja energiaa yhteistyöhön tuovat Lappeenrannan teknillisen yliopiston LUT tutkijat sekä Helsingin yliopiston HY tutkijat. Koossa on monitieteinen, kokenut ja innostunut tutkijaryhmä!

Jory1KUVA_2015_tiimi

Kuvassa KUMOUS-tutkijat ja johtoryhmän puheenjohtaja 5.2.2015. Takarivissä vasemmalta: tutkija Katri Kallio (VTT), tohtoriopiskelija Anne Nordlund (HY), tutkija Sari Käpykangas (TTL), tutkija Martti Mäkimattila (LUT). Edessä vasemmalta: erikoistutkija Kirsi Hyytinen (VTT), yliopistonlehtori Pirjo Korvela (HY), vanhempi tutkija Mervi Hasu (TTL), Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth, erikoistutkija Satu Pekkarinen (LUT), erikoistutkija Eveliina Saari (TTL) ja professori Helinä Melkas (LUT). Kuvasta puuttuu tutkijaryhmään kuuluvat tutkimusprofessori Marja Toivonen (VTT) ja professori Jari Porras (LUT).

Lyhyesti KUMOUS-hankkeesta

Suomen asema maailmantalouden arvonluonnissa on murroksessa. Kansantaloutemme ei kasva: mikä neuvoksi? KUMOUS-hanke esittää palvelutalouden vallankumousta ratkaisuksi ongelmaan. Pelkkä investoiminen tieto- ja viestintäteknologiaan ei ratkaise laaja-alaisia ongelmia: tarvitaan aito ihmiskeskeinen palvelutalouden läpimurto palveluinnovaatioiden ja palveluintegraatioiden avulla.

Innovatiivisten palveluyhdistelmien syntyminen edellyttää vahvaa tutkimuksellista tukea. KUMOUS etsii kehityssuuntaa, joka kumpuaa ihmisten arjesta ja jossa teknologiaratkaisut tukevat arkea. Ydinkysymys on luoda yrityksille ja julkisille organisaatioille paremmat menestymisen edellytykset yhdistämällä ihmiset, tietotekniikka ja vaikuttavat toimintatavat. Tutkimuksen tavoitteena on kiihdyttää tavoiteltua yhdistämistä; siirtymistä ‘palvelujen viidakosta palvelujen puutarhaan’.

Uutuusarvona on yhdistää 1) palvelujen ja palveluinnovaatioiden tutkimus, 2) ihmisten ”palveluarjen” tutkimus, 3) oppimisinterventiot ja arviointi sekä 4) digitalisaation uudet mahdollisuudet (kaikennetti) uudella tavalla. Visiona on digitalisaation vahvistama palveluosaaminen yhteiskunnan läpäisevänä infrastruktuurina. Palvelujen ja digitalisaation hyötyjen (arvon) innovointi kuuluu kaikille; molemmat ovat kaikkien arkea. Digitalisaation keskiössä on ihmisten arki ja sen monimuotoisuus.

Kolmivuotisen hankkeen kokonaisbudjetti on 1,2 miljoonaa euroa. Hankkeen avausseminaari pidetään toukokuussa 2015.

http://www.ttl.fi/fi/uutiset/Sivut/Tekesilta_rahoitusta_innovatiivisten_palveluyhdistelmien_tutkimukseen.aspx

 

 

 

 

Tekesiltä 740 000 euroa innovatiivisten palveluyhdistelmien tutkimukseen

Tekes on myöntänyt yli 740 000 euroa Työterveyslaitoksen koordinoimalle tutkimushankkeelle, jonka kohteena ovat innovatiiviset palveluyhdistelmät ja digitalisaation ihmiskeskeinen hyödyntäminen tulevaisuuden palveluissa. Hankkeen kokonaisbudjetti on 1,2 miljoonaa euroa ja se kestää kolme vuotta.

Tutkimushankkeen nimi on Palvelutalouden vallankumous – Ihminen digitalisaation keskiössä 2015–2017 (KUMOUS). Hankkeessa yhdistetään muun muassa digitaalisten palvelujen ja niiden arkisten käyttökokemusten tutkimus. Tavoitteena on saada teknologiaratkaisut tukemaan ihmisten arkea niin, että yrityksillä ja julkisilla organisaatioilla on paremmat menestymisen edellytykset.

Tutkimuksen hyödyt elinkeinoelämälle ovat monipuoliset, ja hankkeella on laaja yhteiskunnallinen vaikutus. Tutkimustulokset auttavat yrityksiä parantamaan palvelujensa laatua, käytettävyyttä, kustannustehokkuutta, vaikuttavuutta, uudistumista ja kilpailukykyä. Tuotokset edistävät avoimen innovaation ja ketterän innovaatiotoiminnan osaamista.

Tutkimuksen toteuttajakonsortioon kuuluvat Työterveyslaitos, VTT, Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Helsingin yliopisto. Tutkimusta koordinoi Työterveyslaitos. Hankekonsortion johtaja on erikoistutkija Mervi Hasu.

Lisää aiheesta:

http://www.ttl.fi/fi/uutiset/Sivut/Tekesilta_rahoitusta_innovatiivisten_palveluyhdistelmien_tutkimukseen.aspx

 

Kohtaamisia – paperilla vai oikeassa elämässä?

Nykyorganisaatiot ovat ydintehtävien, teema-alueiden, tukitoimintojen, sidosryhmäsuhteiden, tiimien (ja näitä koskevien lyhenteiden) muodostamia rakennelmia, matriiseja. Jos kaikkien eri ulottuvuuksien yhdistelmät laskettaisiin, saataisiin tuhansia ”soluja”. Riippuvuuksia on paljon, viestintää tarvitaan moneen suuntaan ja raportointia vaaditaan montaa lajia. Miten vuorovaikutus onnistuu? Saadaanko asioita aikaiseksi, vai pyöritetäänkö sähköistä suunnittelu- ja raportointirumbaa? Yhteistyö näyttää toimivalta strategiapapereissa, mutta onko se sitä käytännössä?

Monen mielestä yhteistyö ulkopuolisten tahojen kanssa on nykyisin helpompaa kuin yhteistyö oman organisaation sisällä. Yhä kiihtyvässä kiireessä luullaan tai toivotaan, että omassa organisaatiossa viestit tavoittavat henkilöstön juuri oikealla tavalla, juuri oikeaan aikaan. Yllättäen työpaikan sisäiselle, eri henkilöstö- ja ammattiryhmien väliselle sisällölliselle keskustelulle uudistamisen tavoitteista ja keinoista ei löydykään aikaa ja paikkaa. Sisäisiä voimavaroja ja ideoita voi jäädä huomaamatta. Kohtaamattomuuden huono kierre saattaa syntyä vahingossa, kenenkään tarkoittamatta.

Uudistuksen käyttöönotto ja leviäminen vaikeutuu tai estyy, jos joku ryhmä kokee sivullisuutta sen suunnittelussa. Kohtaamisten järjestäminen on johtamistehtävä. Kohtaaminen on aktiivista kuuntelua ja toisten näkökulmien arvostamista.

Inno-Vointi –mallin viidestä ydinajatuksesta neljäs on

KOHTAAMINEN

Uudistaminen onnistuu, mikäli eri osapuolilla on mahdollisuus kohdata toisensa, vaihtaa kokemuksiaan, sovittaa näkemyksiään keskenään ja tehdä yhteistyötä tavoitteiden saavuttamiseksi. Kohtaaminen on aktiivista toimintaa.

Lue kaikki viisi ydinajatusta innovoinnista: http://www.inno-vointi.fi/fi/innovoinnin-periaatteet/ydinajatukset-julkisen-sektorin-innovaatiojohtamisesta. Lue lisää 21.5 julkaistusta uudistamisen toiminta- ja johtamismallista, joka on tarkoitettu työntekijöille, esimiehille, johtajille ja henkilöstöasiantuntijoille. Malli on laaja verkkosisältö, joka auttaa julkissektorin työpaikkoja ja henkilöstöä uudistamistyössä. Katso www.innovointi.fi

Onko julkisen palvelun käyttäjä itsekäs kuluttaja, sivustaseuraaja vai asiantuntija?

Ruuhkavuosien kuormittama, kiireinen nelikymppinen uranainen ja –mies haluaisi kunnalta verkkopalveluna virtuaalivihkimisen. Seurakunnalta olisi hyvä saada mummolle virtuaalihautajaiset, kun tärkeä projektimatka, golfloma, hiihtoloma ja pikkujouluviikonloppu menevät edelle.

Itsekkääksi julkishyödykkeiden kuluttajaksi ryhtyminen on vaikeaa. Mutta olemmeko vapaan kuluttajuuden sijaan asettuneet epähuomiossa sivustaseuraajiksi? Ryhmäkokoja kasvatetaan päivähoidossa ja peruskoulussa, ja kouluterveydenhoitajien määrää vähennetään – tuntuu pahalta, mutta tuumimme, että kai siihen joku jossain joskus puuttuu.

Julkinen palvelu ja hyödyke on asia, jota tuskin edes huomaamme käyttävämme. Avaamme vesihanan ja kas, puhdasta vettä tulee mielin määrin. Astumme kadulle ja liitymme liikenteen virtaan nousemalla bussiin tai hyppäämällä pyörän selkään kevyen liikenteen väylälle, joka on kaupungissa talvellakin aurattu ja hiekoitettu. Kunta tarjoaa palvelua päivähoidosta venepaikkoihin.

Kunta ja yhteiskunta ehkä tarvitsevat sinulta jotakin. Palvelun hyödyntäjänä voit tuottaa julkista hyvää – omien voimavarojesi puitteissa. Asiantuntemustasi ja kokemuksiasi tarvitaan käyttämäsi palvelun kehittämiseksi, päätöksenteon avuksi ja heikompien turvaksi. Kunnan kannattaisi pyytää vaihteeksi sinun apuasi.

Inno-Vointi –mallin viidestä ydinajatuksesta kolmas on

PALVELUN KÄYTTÄJÄ

Käyttäjä on oman palvelunsa ja omien tarpeidensa asiantuntija. Hänen näkemyksensä kannattaa siis selvittää ennen kuin tekee mitään turhaa.

Lue viisi ydinajatusta innovoinnista: http://www.inno-vointi.fi/fi/innovoinnin-periaatteet/ydinajatukset-julkisen-sektorin-innovaatiojohtamisesta. Lue lisää 21.5 julkaistusta uudistamisen toiminta- ja johtamismallista, joka on tarkoitettu työntekijöille, esimiehille, johtajille ja henkilöstöasiantuntijoille. Malli on laaja verkkosisältö, joka auttaa julkissektorin työpaikkoja ja henkilöstöä uudistamistyössä. Katso www.innovointi.fi

Minipilottikokeilutoiminta – innovaatioita arjen tekemiseen

Nyt on ilmassa pöhinää ja uudenlaista yhteistyötä. Tai ehkä kyse on sittenkin vanhojen verkostojen uudenlaisesta tavasta toimia. Kun asukkailta ja eri toimijoilta (järjestöjen, yhdistysten, yritysten, seurakunnan ja kaupungin oman palvelutuotannon) kysyttiin mitä haluatte tehdä, minkälaisia ideoita teillä on lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseen, syntyi sukupolvia ja sektorirajoja rohkeasti ylittäviä ideoita. Nyt kokemuksia on kertynyt 120 minipilotin ja 500 euron avustusten avulla. Lisäksi on syntynyt kymmeniä kokeiluja ja uudenlaista yhteistyötä ilman tuota kannustinta. Kohtaaminen asukkaiden arjessa on tuonut esiin todellista voimaantumista ja yhdessä tekemistä. Mikä siis on minipilotti?

Minipilotti on konkreettinen keino kokeilla palvelujen tuottamista asukas- ja asiakaslähtöisesti. Minipiloteissa tutkitaan asukkaiden, järjestöjen, yritysten, oman tuotannon innostusta ja mahdollisuuksia osallistua alueellisten palvelu- ja toimintakokonaisuuksien rakentamiseen. Minipilotit tuottavat tilaajalle ja tuottajalle tietoa eri alueiden (hankkeessa Iittala ja Jukola) toimijaverkostoista ja asukkaiden tarpeista.

Tärkeintä on koettu uutuus, muutos ja hyödyllisyys.

Nopea johtopäätös on, että asukkaiden tarpeet eivät rajaudu sektorirajoihin. Halukkaiden toimijoiden joukko on uskomattoman laaja ja moninainen. Toimintamahdollisuudet ylittävät ikärajat, kun sama toiminta palvelee eri tavoin eri-ikäisiä.  Ensimmäisellä minipilottikierroksella saatiin esiin pintakuva. Mitä jo tästä kuvasta opitaan, mistä innostutaan, mihin rohjetaan tarttua? (Lainaus: Hämeenlinnan kaupungin kehittämisyksikön johtajan Kirsti Mäensivun pohdinnasta Uudistuva kylä kaupungissa –hankkeen 2. väliraportista)

Torstaitreffit minipilotti on ollut erittäin vaikuttava kokeilu, josta on muodostunut jatkuva toimintatapa Jukolan koulun opettajien, oppilaiden ja vanhempien keskuuteen. Kouluohjaaja Ria Paloposki on ollut tämän kokeilun kantavana voimana ja päätoteuttaja.

Rialta kysyttiin mistä ideat minipilotteihin ovat tulleet ja mikä on motivoinut tekemään toisin:

Miksi ja mistä ideat ovat tulleet?

Oli lupa keksiä kaikkea mahdollista, mikä voisi käynnistää eloa yhteistyöhön kodin ja koulun välille, sai heittäytyä mielikuvituksen vietäväksi. Ideoita on saanut myös keskusteluista vanhempien ja oppilaiden kanssa sekä seuraamalla arkea – ottamalla opiksi haastavista tilanteista.

Mikä motivoi ja innostaa?

Lähimmän esimiehen, rehtorin ehdoton tuki ja kannustus, hänen uudistukseen valmis avoin ajatusmaailma. Hankkeen puolelta asukasagentin ideamylly, tiedonjako muista toimijoista, mahdollisuuksista kaupungin sisäisen palveluverkoston toiminnassa. Tämä ehkä antoi sen kuvan, että nytkö tämä lähtee lapasesta: mikä on asukaslähtöistä toimintaa, kun kaupungin työntekijät keskenään ideoivat mitä merkillisimpiä yhteistyömuotoja kaupungin eri työalojen kesken – toki tarjotakseen asukkaille parempia maksuttomia, kaikille avoimia palveluja.

Asukasagentin palautteet tehdystä työstä ja sen kantamasta hedelmästä muuallakin kuin omassa työpisteessä ovat antaneet uskoa, että olemme oikeilla jäljillä. Kunpa tämän hankkeen myötä isommat päättäjät huomaisivat, että hyvinkin pienellä panostuksella perusarkeen saadaan aikaan isot ja pitkäaikaiset säästöt kaiken maailman erityispalveluissa.”

Ria Paloposken ja Jukolan koulun rehtorin Taina Lindin minipilotti Torstaitreffit – hyvä käytäntö koulun ja kodin yhteistyöhön. (Katso video: http://www.youtube.com/watch?v=UX0Ut1i57G0 )

Linkki Torstaitreffit -esitteeseen: http://www.hameenlinna.fi/pages/396244/Torstaitreffit_esite.pdf

Linkki Asukasagentti Mira Sillanpää kutsuu mukaan Minipilottiin –videoon: http://www.youtube.com/watch?v=jFiHNzFiOxM&feature=plcp

Kirjoittaja Mira Sillanpää, asukasagentti, Uudistuva kylä kaupungissa –hanke mira.sillanpaa@hameenlinna.fi

Uusi kirja käyttäjälähtöisestä palveluinnovaatiotoiminnasta ilmestynyt

Keitä palvelujen käyttäjät ovat? Miten heidät huomioidaan palveluinnovaatioprosesseissa? Kuka käyttäjien osallistamisesta hyötyy?

Edward Elgarin julkaisemassa teoksessa paneudutaan näihin käyttäjälähtöisen innovoinnin kysymyksiin. Aihetta tarkastellaan eri palvelukonteksteissa käsitteellisen analyysin, case-esimerkkien ja konkreettisten menetelmäkokeilujen avulla. Kirja on saanut alkunsa Roskilden yliopiston ja BIT Tutkimuskeskuksen yhteistyöstä, ja sen editoreina toimivat professorit Marja Toivonen (VTT) ja Jon Sundbo (Roskilden yliopisto).

Kirjassa on kaksi Inno-Vointi -projektin tutkijoiden kirjoittamaa kappaletta:

10. Multiple Voices of the User in Public Sector Services
Mikko Lehtonen ja Tiina Tuominen

11. Bringing the Employee Back In: Integrating User-driven and Employee-driven Innovation in the Public Sector
Mervi Hasu, Eveliina Saari ja Tuuli Mattelmäki

Lisätietoja kirjasta kustantajan sivuilta.

Kirja Amazon.co.uk -kirjakaupassa.